
Tunneilmastoa johtamalla hyvinvointia ja työkykyä
Nykyaikainen tutkimus kertoo selvästi, että ihmisten kokemat tunteet vaikuttavat monin tavoin heidän työkykyynsä: energiatasoon, päätöksentekoon,
Nykyaikainen tutkimus kertoo selvästi, että ihmisten kokemat tunteet vaikuttavat monin tavoin heidän työkykyynsä: energiatasoon, päätöksentekoon,
Kun Mölnlycke vuonna 2019 aloitti yhteistyön Emergyn kanssa tunnetaitovalmennusten parissa, aiheesta ei vielä yritysmaailmassa paljoa
HumanClub on Workplace Nordicin ja Emergyn perustama kehittäjäyhteisö, jossa ammattilaiset eri aloilta kohtaavat ja rakentavat
Mitä tapahtui sille ilolle ja intohimolle, mitä aiemmin koit työssäsi? Työ voi olla todella suuri
Vihan tunne kavahduttaa, hävettää ja pelottaa. Mitä jos viha olisikin kuin ystävä tai lähin neuvonantaja,
Psykologi, tietokirjailija ja Emergyn tunnetaitovalmentaja Jarkko Rantanen arvioi, että pandemia-aika on lisännyt entisestään työntekijöiden eksistentiaalista
Emergyn psykologi, tunnetaitovalmentaja ja tietokirjailija Jarkko Rantanen kertoo, että tutkimuksen mukaan joka kuudes suomalainen mies
Moni meistä on ollut yrityksen strategiapäivillä tai palaverissa, jossa johtaja esittelee innostusta puhkuen uutta ideaansa
Psykologinen turvallisuus työyhteisössä puhuttaa. Tunnetaitovalmentaja ja Emergyn osakas Ira Leppänen muistuttaa, että kyseessä on yksilöllinen
An Integrative Approach to Emotional Agency at Work (researchgate.net)
Emotional Agency at Work: The Development and Validation of a Measure | Frontiers in Education (frontiersin.org)
Emotional competence at work | Journal of Organizational Change Management (Emerald Insight)
TUNTO2 – Tunnetoimijuus strategian toteuttamisen tukena | Aalto-yliopisto