Search

Moderni johtaja on empaattinen ihmiselle ja jämäkkä asioille

Emergyn tunnetaitovalmentaja ja osakas Ira Leppänen on entinen kilpaurheilija, joka teki pitkän uran konsulttina sekä esimiestehtävissä muun muassa Deloittella, PwC:llä ja Kuntarahoituksella. Hän tietää omasta kokemuksestaan, minkälaisia ennakkoluuloja tunnejohtamiseen saattaa liittyä.

“Nopea eteneminen uralla vaati periksiantamattomuutta ja keskittymistä tuloksentekoon. En ymmärtänyt, miten tunteet liittyvät työelämään. Työhyvinvointia edistävien piristyskonsulttien puheet eivät resonoineet.”

Käännekohta tapahtui vuonna 2013, jolloin Leppäsen vastuulle tuli perustaa liiketoiminnan kehittämisen yksikkö ja luoda projektikulttuuri. Uuden tiimin kanssa Leppänen päätti toimia eri tavalla kuin aiemmin.

“Halusin esihenkilönä tietää, mitä heille kuuluu, mikä heitä motivoi ja keitä he ovat ihmisinä.”

Pian silmiin osui esimiehen tunnetaitoja käsittelevä koulutus, johon Leppänen koki vahvaa paloa. Koulutus vahvisti niitä oppeja, joita hän oli jo alitajuisesti alkanut hyödyntää työssään tiimin vetäjänä. Tunnetaidoilla voidaan todella vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin, suorituskykyyn sekä tuloksellisuuteen.

Inspiroituneena tunnetaitoien konkreettisista hyödyistä yksilöille ja kokonaisille organisaatioille, Leppänen otti yhteyttä koulutuksen vetäjään, Jarkko Rantaseen, mikä johti lopulta yhtiökumppanuuteen ja työhön tunnetaitovalmentajana Emergyllä.

Empaattinen ja jämäkkä voivat asua samassa ihmisessä

Yksi tärkeimpiä oivalluksia Leppäselle itselleen ja monille hänen asiakkaillensa on ollut se, että empaattisuus ja jämäkkyys eivät poissulje toisiaan.

“On hyvä tiedostaa, kumpi on itselle luontaisempaa tiukoissa tilanteissa? Kumpikaan ääripää ei ole ideaali, vaan pitäisi olla sopivasti molempia.”

Helposti empaattisuuteen kallistuvalle ihmiselle on tärkeää haastaviin tilanteisiin valmistautuminen.

“Asettamalla itsellensä tavoitteet siitä, mistä keskustelussa pitäisi pystyä sopimaan, voidaan lisätä jämäkkyyttä. Erilaisia sanoituksia voi pohtia jo etukäteen ja miettiä, miten ottaa vaikeatkin asiat puheeksi itselle sopivalla tavalla.”

Leppänen muistuttaa, että jämäkkyys on myös rajojen asettamista.

“On täysin luonnollista, että eteemme osuu tilanteita, joissa meneekin jauhot suuhun. Tällöin voi pyytää hetken tilaa omalle ajattelulle.”

Jos taas jämäkkyyteen helposti kallistuva ihminen pyrkii lisäämään empaattisuuttaan, on tärkeintä Leppäsen mukaan rehellisyys itselle.

“Olenko ylipäätään kiinnostunut toisesta ihmisestä? Haluanko ymmärtää hänen kokemustaan ja arvostaa sitä?”

Arjen kiire tappaa helposti empatian ja ylikuormittuneena onkin joskus mahdotonta käydä empatiakykyä vaativaa keskustelua.

“Tärkeää on olla rehellinen itselleen ja siksi joskus on parasta todeta, että nyt ei ole oikea aika tälle keskustelulle, sillä en pysty olemaan läsnä riittävästi”, toteaa Leppänen.

Jaa artikkeli:

Aiheeseen liittyvät:

Blogit

HumanClubin kausi 22/23

HumanClub on Workplace Nordicin ja Emergyn perustama kehittäjäyhteisö, jossa ammattilaiset eri aloilta kohtaavat ja rakentavat sovelluksia ja palveluita työelämän ja

Lue lisää >>
Scroll to Top

Ota yhteyttä