
Viha on tärkeä viesti itsensä johtamisessa – jotakin on tehtävä toisin
Vihan tunne kavahduttaa, hävettää ja pelottaa. Mitä jos viha olisikin kuin ystävä tai lähin neuvonantaja,
Vihan tunne kavahduttaa, hävettää ja pelottaa. Mitä jos viha olisikin kuin ystävä tai lähin neuvonantaja,
Negatiivisiin tunteisiin liittyy muutama tärkeä kysymys: Kuinka kauan työntekijän negatiivista käytöstä pitää sietää? Onko minun
Työpaikalla tunteet ovat läsnä koko ajan ja vaikuttavat ihmisten toimintaan. Siitä huolimatta tunteet ovat edelleen
Negatiivisilla tunteilla on paikkansa työpaikan tunneilmastossa – parhaimmillaan se onkin monipuolinen ja rikas. Turhautuminen, pettymykset,
Oletko huomannut viime aikoina saavasi suhteettoman voimakkaita tunnereaktioita asioihin, joihin yleensä reagoisit maltillisemmin? Palaako pinna
Huomion vieminen tunnetasolle (virity tunnetaajuudelle) on kaikkien tunteisiin vaikuttamisen keinojen lähtökohta. Kun virittäydymme tunnetaajuudelle, syntyy
Emergyn tunnetaitovalmentaja Ira Leppänen ja Jyväskylän yliopiston tutkija Päivi Hökkä saivat kunnian vierailla Ylen Aamussa.
Vihan tunne ei ole lainkaan pieni asia, ja vihaa voidaankin löytää melkein kaikkialta. Se vaikuttaa
Usein ajattelemme, että siirtämällä tunteet kylmästi sivuun suoriudumme paremmin työtehtävissämme, urheilussa tai jopa ihmissuhteissa. Todellisuudessa
An Integrative Approach to Emotional Agency at Work (researchgate.net)
Emotional Agency at Work: The Development and Validation of a Measure | Frontiers in Education (frontiersin.org)
Emotional competence at work | Journal of Organizational Change Management (Emerald Insight)
TUNTO2 – Tunnetoimijuus strategian toteuttamisen tukena | Aalto-yliopisto