Ira Leppänen Emergy valmentaa

Tunnetaitoinen johtamisen kehittäminen lisää tuloksellisuutta

Siellä missä on ihmisiä, on aina myös tunteita. Siksi johtamisen kehittämisessäkin on otettava tunteet huomioon. Se ei kuitenkaan tarkoita pehmoilua ja päähän silittämistä, vaan päämääränä on aina liiketoiminnan tavoitteiden edistäminen. Hyvinvointia ja tuloksellisuutta on mahdollista kehittää käsi kädessä.

 

Hyvälle johtamiselle on aina tilausta – olipa kyseessä perinteisesti johdettu tai itseohjautuva organisaatio.

Me Emergyllä uskomme, että johtamisen tärkeimmät tehtävät ovat

  • pitää huolta siitä, että organisaatiossa on hyvinvoivia, sitoutuneita ihmisiä ja
  • luoda hyvää henkeä ja yhteenkuuluvuutta sekä luottamusta ja psykologista turvallisuutta,

JOTTA organisaatio pystyy muuttuvassakin ympäristössä saavuttamaan bisnestavoitteensa ja tekemään hyvää tulosta.

Johtamisen kehittäminen ei siis koskaan ole itseisarvo, vaan sillä pyritään systemaattisesti lisäämään hyvinvointia ja tuottavuutta käsi kädessä.

 

Mitä on johtamisen kehittäminen?

Johtamisen kehittäminen on systemaattista toimintaa, jolla pyritään parantamaan johtamisen laatua ja tuloksellisuutta.

Sen tavoitteena on varmistaa, että johtaminen tukee organisaation strategiaa, tavoitteita ja arvoja.

Johtamisen kehittämistä tapahtuu monilla eri tasoilla: se voi kohdistua yksittäisiin johtajiin, johtoryhmiin tai koko organisaation johtamiskulttuuriin.

Se voi sisältää esimerkiksi:

  • Yksittäisen johtajan mentorointia tai coachingia (esim. johtajan omien tunnetaitojen kehittäminen; omat rajat; rohkeus puuttua ongelmiin ajoissa)
  • Esihenkilö- ja johtamistyön kehittämistä (esim. johtamistaitojen valmennus; johtajaksi kasvaminen)
  • Johtoryhmädynamiikan kehittämistä (esim. millainen tiimi olemme, mitä tarkoittaa olla johtoryhmän jäsen; miten tuemme yhteistä linjaa, vaikka emme kaikissa tilanteissa ole samaa mieltä)
  • Organisaation johtamiskulttuurin uudistamista tai yhdenmukaistamista.

 

Tunteet ja tulokset käsi kädessä

Tunnetaidoilla voidaan tutkitusti lisätä ihmisten hyvinvointia ja sitoutumista ja sitä kautta tuottavuutta. Siksi lähestymme johtamisen kehittämistä tunnetaitojen näkökulmasta käsin.

Mitä enemmän organisaatiossa on tilaa puhua rakentavasti kokemuksista ja tunteista, sitä enemmän hyvinvointia, merkityksellisyyttä ja sitoutumista henkilöstö kokee. Syntyy yhteenkuuluvuutta ja halua panostaa organisaatioon. Luovuus, ongelmanratkaisukyky ja muutosjoustavuus lisääntyvät.

Eikä tunnetaidoilla rakennettu työyhteisön hyvä henki jää vain organisaation sisälle: se heijastuu myös ulos esimerkiksi lisääntyneenä asiakastyytyväisyytenä.

Tämä kaikki näkyy viivan alla parempana bisnestuloksena.

 

Milloin johtamisen kehittämistä tarvitaan?

Parempaan johtamiseen panostaminen voi olla tarpeen esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

    • Strategian muutos: Johtamisella on valtava vaikutus siihen, saadaanko ihmiset sitoutumaan muutoksiin, ovatko he hyvinvoivia ja jaksavia ja miten itse kukin heistä ottaa vastuuta hyvän hengen rakentamisesta. Kaikki tämä vaikuttaa tuottavuuteen ja heijastuu myös asiakkaille asti.
    • Kasvu tai laajentuminen: Muutostilanteissa johdettavat ihmiset tarvitsevat hallinnan tunnetta – kokemusta siitä, että joku kuulee, arvostaa ja tukee – vaikka tulevaisuudennäkymät olisivat vielä osittain hämärän peitossa.
    • Kulttuurin muutos: Esimerkiksi työyhteisön hyvän hengen rakentaminen on vahvasti sidoksissa sekä johtajien että työntekijöiden tunnetaitoihin.
    • Kilpailukyvyn parantaminen: Tunnetaitoiseen johtamiseen panostaminen lisää tutkitusti tuottavuutta ja siten kilpailukykyä.
    • Johtamisen hankalat tilanteet: Hyvin yleinen teema johtamisen kehittämisen projekteissa, esim: Miten puutun riittävän ajoissa alisuoriutumiseen? Miten toimin, kun huomaan, että alaiseni ei voi hyvin? Miten kerron huonot uutiset?
    • Johtamisen ongelmat: Esimerkiksi heikko työtyytyväisyys, lukuisat sairauspoissaolot tai korkea vaihtuvuus voivat viitata kehitystarpeisiin.
    • Johtajien kasvu ja urakehitys: Esimerkiksi tiimistä esihenkilöiksi nostetut saattavat tarvita apua kasvaakseen uuteen rooliinsa, jossa aiemmat kollegat ovatkin alaisia.
    • Johtoryhmän toiminta: Johtoryhmässä vallitseva toimintatavat ja ilmapiiri heijastuvat usein organisaatioon. Jos johtoryhmässä ei esimerkiksi ole suoraan puhumisen kulttuuria, se näkyy usein myös organisaatiossa: keskusteluissa kierrellään ja kaarrellaan ja asia läiskähtelevät käytäväkuhinoissa.
    • Digi- ja etätyön haasteet: Esimerkiksi hybridityöskentely tai monimuotoisuuden johtaminen voivat vaatia erityistä kehittämistä.

 

Miljoonan euron säästöt neljässä kuukaudessa

Johtamisen kehittäminen voi todella tuoda rahaa viivan alle lyhyessäkin ajassa – tässä yksi esimerkki siitä:

Teollisella alalla toimivalla asiakkaallamme – reilun parinsadan hengen organisaatiossa – olivat haasteena henkilökunnan sairauspoissaolot maanantaisin ja perjantaisin.

Valmensimme tunnetaitoja uniikilla ja kansainvälisesti palkitulla valmennusohjelmallamme eri johtamisen rooleissa toimiville ja valikoiduille mielipidevaikuttajille eri puolilla organisaatiota. 

Neljässä kuukaudessa maanantai- ja perjantaipoissaolot saatiin vähenemään niin paljon, että säästöä syntyi miljoona euroa!

Mitä tapahtui?

Valmennuksessamme johtajat ja esihenkilöt opiskelivat yli 25 konkreettista tunnetaitotyökalua, joilla he pystyvät toimimaan taitavasti itsensä ja muiden kanssa työelämässä – erityisesti haastavissa vuorovaikutustilanteissa.

Tunnetaitoisten johtamiskäytäntöjen myötä työntekijät alkoivat kokea aitoa ylpeyttä työstään ja parempaa yhteenkuuluvuutta, mikä puolestaan lisäsi vastuunkantoa sekä yhteisistä tavoitteista ja kollegoista välittämistä. Työilmapiiri parani niin paljon, että ihmiset halusivat tulla töihin – ja sairauspoissaolot vähenivät.

 

Mittareita tulosten arvioimiseen

Johtamisen kehittämisprojektien onnistumista voidaan mitata useilla eri mittareilla:

  • tunneilmastokartoitus, jossa mitataan sekä yksilöiden että työyhteisön tunnetoimijuutta ja koettua psykologista turvallisuuta 
  • organisaatioon sitoutuminen
  • psykologinen turvallisuus
  • sairauspoissaolot
  • asiakastyytyväisyys

 

Tunnetaidoilla parempaa johtamista

Monet johtamisen tärkeistä tehtävistä ovat sidoksissa tunteisiin. Johtamisella luodaan

  • ympäristö, jossa vallitsee kaikkien osapuolten välinen avoin ja rehellinen dialogi.
  • työpaikan hyvää henkeä.
  • varmuutta epävarmoissa olosuhteissa.

Johtamisella myös tuodaan edistyminen näkyväksi ja juhlistetaan onnistumisia. Kun ihminen kokee edistyvänsä mielekkäässä työssä, voidaan vahvistaa myös aitoa sitoutumista ja motivaatiota työhön ja työyhteisöön.

Emergyn kansainvälisesti palkituissa ja tieteellisiin tutkimuksiin pohjaavissa valmennusohjelmissa opetellaan yli 20 tärkeää työelämän tunnetaitoa, jotka auttavat johtajaa toimimaan taitavammin itsensä ja muiden kanssa.

Tutustu johtamisen valmennuksiimme: Emergy® JOHTO, Emergy® AVAIN ja Emergy® JOHTORYHMÄ

Jaa:

Katso lisää:

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Täytä tietosi ja lähetämme sinulle sähköpostiisi linkin videoon.

Tunteet työssä

Haastaviin tilanteisiin valmistautuminen

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Haluatko oppia hallitsemaan haastavia tunteita tai tilanteita tehokkaammin? Videomme tarjoaa käytännön esimerkkejä ja konkreettisia työkaluja, jotka auttavat sinua navigoimaan haasteiden läpi – hyvässä hengessä. Katso videolta miten asiantuntijamme neuvovat toimimaan vaikeissa tilanteissa!