Orion Oyj asiakasreferenssi Emergy

Tunnetaitovalmennus tuki muutoksessa ja syvensi johtamiskulttuuria

Asiakas: Orion Oyj
Valmennus: Emergy® JOHTO Tunnetaitovalmennus esihenkilöille
Tavoite: Tunnetaidoista tukea muutostilanteiden johtamiseen sekä strategian toimeenpanoon

 

Suomalaisen lääkeyhtiön Orionin lähes 100 esihenkilöä osallistuivat yhdeksän kuukauden ajan Emergyn JOHTO -valmennusohjelmaan. Valmennuksen tavoitteena oli vahvistaa johtajien tunnetaitoja sekä tukea muutostilanteiden johtamista.

Laatutoimintojen vetäjä, farmasian tohtori ja proviisori Tero Närvänen sekä toimitusketjun ja hankintojen johtaja Johanna Pakkanen kokivat valmennuksen tarjoavan tuntuvaa tukea sekä itsensä johtamiseen että konkreettista apua muutosjohtamiseen. 

”Ajankohta valmennukselle oli loistava. Se tuki meneillään olevia muutosprosesseja”, kertoo Pakkanen.

 

Tukea omaan johtamiseen – paineenkin keskellä

Valmennus toi uusia näkökulmia viestintään, vaikeista asioista puhumiseen sekä tunnetaitoiseen toimintaan. Erityisen arvokkaana Pakkanen piti valmennuksen kokonaisvaltaisuutta:

”Yksi parhaista koulutuksista, joissa olen käynyt, ja paljon olen käynyt”, hän toteaa.

Pakkanen nostaa esiin myös mikropalautumisen merkityksen ja oman tunnetilan tunnistamisen ennen toimintaa:

”Olen huomannut ison vaikutuksen sillä, että pysähdyn ensin tunnustelemaan omaa tunnetilaani ja toimin vasta sen jälkeen. Joskus tilanne vaatii nollauksen ennen seuraavaa askelta.”

 

Luottamus ja avoimuus nousivat uudelle tasolle

Pakkasen mukaan suurimman vaikutuksen valmennuksesta on voinut havaita Orionin johtamiskulttuurissa: valmennus lisäsi rohkeutta ja uskallusta puuttua asioihin rakentavasti ja oikea-aikaisesti.

”Oli tärkeää, että olimme kaikki tässä yhdessä mukana. Valmennus lisäsi avoimuutta ja rohkeutta puhua asioista. Ennen painottuivat onnistumiset – nyt uskalletaan keskustella myös haasteista ja oppia niistä yhdessä.”

Närvänen puolestaan hyödynsi oppeja tiimitilanteessa, jossa aiemmin ratkaisematta jäänyt haaste saatiin purettua: ”Pystyin sparraamaan tiimiläistä valmennuksen oppeja hyödyntäen. Pääsimme juurisyihin kiinni ja tilanne saatiin ratkaistua.”

 

Tunnetaidot eivät jää teoriaksi – vaikutukset näkyvät arjessa

Närväsen mukaan valmennuksen konkreettisuus ja tieteellinen pohja erottivat sen monista käymistään johtamiskoulutuksista:

”Valmennus ei jäänyt sananhelinäksi. Vaikka puhuttiin tunteista ja pehmeistä asioista, niitä lähestyttiin konkreettisella tasolla ja arkeen soveltaen. Jokaisesta moduulista sai työkaluja, joita pystyi heti testaamaan.”

Närvänen kertoo kiinnittäneensä valmennuksen myötä entistä enemmän huomiota aitoon läsnäoloon ja kuuntelemiseen. Erityisen vaikutuksen teki syväkiitos-harjoitus:

”Annoin sen kollegalleni ja reaktio oli äärimmäisen vaikuttava. Tällainen arvostuksen osoittaminen ja sydämestä käsin kiittäminen on varsinkin näin suomalaisittain poikkeuksellista.”

 

Valmennus mahdolliseksi kaikille – kulttuuri lähtee meistä jokaisesta

Närväsen mukaan palaute on ollut pelkästään positiviista:

”Moni on sanonut, että kaikkien pitäisi käydä tämä valmennus – ja se on ihan totta. Kulttuuri lähtee meistä jokaisesta, ja näistä taidoista on hyötyä roolista riippumatta.”

Valmennuksen vuorovaikutteisuus ja joustavuus saivat myös kiitosta. Valmennus mahdollisti uudenlaista keskustelua ja auttoi luomaan luottamuksellisia suhteita, jotka ovat kantaneet valmennuksen jälkeenkin:

”Sparraushetkiä jatketaan edelleen – yhteistyö syveni tavalla, jota ei olisi ilman valmennusta syntynyt.”

 

Tutustu Emergy® JOHTO valmennukseen tästä!

Kiinnostaisiko sinua kuulla lisää palveluistamme?

Jaa:

Katso lisää:

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Täytä tietosi ja lähetämme sinulle sähköpostiisi linkin videoon.

Tunteet työssä

Haastaviin tilanteisiin valmistautuminen

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Haluatko oppia hallitsemaan haastavia tunteita tai tilanteita tehokkaammin? Videomme tarjoaa käytännön esimerkkejä ja konkreettisia työkaluja, jotka auttavat sinua navigoimaan haasteiden läpi – hyvässä hengessä. Katso videolta miten asiantuntijamme neuvovat toimimaan vaikeissa tilanteissa!