Jarkko vetämässä luentoa

Koko henkilöstön valmennus nosti tunteet pöydälle

Asiakas: VTT

Valmennus: tunnetoimijuusvalmennus koko henkilöstölle (Emergy® YHTEISÖ)

Tavoite: Tukea uuden strategian toteuttamista.

 

Uusia taitoja ja vahvistusta vanhoille

VTT:n vastaava tutkimusteknikko Merja Selenius Jyväskylästä ja tutkija Tuomas Jokiaho Tampereelta innostuivat mahdollisuudesta opiskella tunnetaitoja välittömästi, kun tunnetaitovalmennus tuli tarjolle. Siihen on tarttunut jo 10 prosenttia VTT:n henkilökunnasta.

Mietin heti, että törkeän kiehtovaa! Nämä aiheet kiinnostavat myös työelämän ulkopuolella, joten paljon täkyjä ei valmennukseen ilmoittautumiseen tarvittu”, Jokiaho kertoo.

 

Tunteet ansaitsevat tilaa

Valmennuksessa käsiteltiin muun muassa palautteen antamista, palautumista, ikävien asioiden ratkomista ja tilan tekemistä toisten tunteille vuorovaikutustilanteissa.

Osaksi arkea ovat tulleet esimerkiksi Emergyn palautumisohjeiden tuella toteutetut rauhoittumisen hetket.

Uusien keinojen ja oppien lisäksi tuntui tärkeältä saada vahvistusta omille tunnetaidoille ja nimiä niistä puhumiseen.

”Välillä tuli sellainen fiilis, että ’jes, näinhän minä jo toiminkin’, mutta toisaalta en olisi osannut sanoa, että kyseessä oli tunnepaljastus, tai miksi se on tietyssä tilanteessa arvokas”, Selenius kertaa.

 

Ei pakkopositiivisuutta

Kiittämisen ja arvostuksen ilmaiseminen omassa työarjessa tuntuu Seleniuksesta ja Jokiahosta erityisen tärkeältä. Pelkästä positiivisesta ”hypetyksestä” ei tunnetaidoissa kuitenkaan ole – tai saa olla – kyse.

”Ihmiselämään kuuluu tunteiden vuoristorata, se ei ole pelkkää nousukiitoa onnellisiin tunteisiin, vaan oleellisena osana elämään kuuluu, että välillä tympii, tökkii ja on surullista. Myös näiden tunteiden käsitteleminen on työyhteisössä tärkeää”, Jokiaho pohtii.

 

Kun asiat kiistelevät, myös tunteet ottavat osumaa

Tutkimusyhteisönä VTT:llä tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa vaihtoehtoiset näkökulmat tai kilpailevat mielipiteet synnyttävät jännitteitä. Kun riiteleviin näkökulmiin lisätään kiire, voi soppa olla valmis.

Vaikka erimielisyys koskisikin asioita, ovat myös tunteet aina läsnä. Pahimmillaan pienestä arkisesta tilanteesta alkanut kireys voi vaikuttaa ilmapiiriin pidempään.

”Tällaisten tilanteiden harjoittelu on arvokasta. Kun alkaa tunnistaa tunteita, niiden kanssa on helpompi olla. Ei tule yhtä helposti impulsiivista käytöstä, joka voi johtaa töksäyttelyyn tai riitoihin. Oman ulosannin kanssa ei kannata aina lähteä ensimmäiseen aaltoon, vaan jo pieni pysähtyminen pehmittää vuorovaikutustilanteita ja muuttaa niitä positiivisempaan ja rakentavampaan suuntaan”, Jokiaho sanoo.

 

Yhdessä ja omaan tahtiin

Sekä Selenius että Jokiaho suorittivat valmennuksen yhdessä työkaverin kanssa sparraillen. Seleniuksella oli yksi learning buddy, Jokiaholla kaksi. Learning buddyt löytyivät HR:n ja Yammerin avustuksella eri puolilta Suomea ja organisaatiota.

Jokaisen opintomoduulin päätteeksi järjestettiin yhteinen tapaaminen sparrailuparin tai -tiimin kanssa.

”Learning buddyjen kanssa sparrailu on ollut silmiä avaavaa. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, ja toisten kokemusten kautta on havahtunut asioihin, joita ei olisi itse huomannut ajatella. Keskustelu on ollut rikastavaa”, Jokiaho kertoo.

Selenius on samoilla linjoilla:
”Kävimme älyttömän hyviä keskusteluja, ja yhdessä oppiminen motivoi. Uskon, että learning buddy työskentelymallina sopii moneen tilanteeseen ja toivon, että se on tullut VTT:lle jäädäkseen.”

 

Terveiset muille: On hullua olla kiinnittämättä huomiota tunteisiin töissä!

Valmennus oli sekä Seleniukselle että Jokiaholle positiivinen kokemus ja he toivovat, että tunneteemat pysyvät jatkossakin läsnä työpaikalla.

”Tuntuu, että tunneasiat on pitkään sysätty työelämässä sivuun, ja on oltu kuin robotteja. Tunnepuoli on töissä iso asia, kuten elämässä yleensäkin. Tunteet ohjaavat maailmaa, ja on hullua, jos niihin ei kiinnitetä enempää huomiota”, Jokiaho toteaa.

”Samalla tavalla kuin tiimipalavereissa joskus kerrataan vaikka ensiaputaitoja, olisi tunnetaitoihinkin aika ajoin hyvä palata yhdessä. Yhdessä voitaisiin miettiä vaikka, miten tietynlaisiin tilanteisiin reagoidaan. Sitten tosipaikan tullen olisi jo olemassa yhdessä sovitut tavat käsitellä asioita”, Selenius ehdottaa.

 

Kirjoittaja Ulla-Stina Henttonen

Kiinnostaisiko sinua kuulla lisää palveluistamme?

Jaa:

Katso lisää:

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Täytä tietosi ja lähetämme sinulle sähköpostiisi linkin videoon.

Tunteet työssä

Haastaviin tilanteisiin valmistautuminen

Kohtaatko työssäsi haastavia tunteita tai tilanteita?

Katso vinkkimme videolta

Haluatko oppia hallitsemaan haastavia tunteita tai tilanteita tehokkaammin? Videomme tarjoaa käytännön esimerkkejä ja konkreettisia työkaluja, jotka auttavat sinua navigoimaan haasteiden läpi – hyvässä hengessä. Katso videolta miten asiantuntijamme neuvovat toimimaan vaikeissa tilanteissa!