Asiakas: OP Kainuu
Valmennus: Emergy® JOHTORYHMÄ
Tavoite: Tunnejohtaminen oli nostettu toimintasuunnitelmaan ja johtoryhmän taitoja haluttiin kehittää ja virkistää.
Haussa vaikuttava, tutkittuun tietoon perustuva valmennus
OP Kainuu valitsi Emergyn tunnetaitovalmennuksen toteuttajaksi valmennuksen vaikuttavuuden, tunnetaitovalmentajien – Jarkko Rantasen ja Ira Leppäsen – sekä tutkittuun tietoon pohjautuvien menetelmien perusteella.
“Meille oli tärkeää, että Emergy on aktiivisesti mukana yliopistotason tutkimus- ja kehityshankkeissa. Valmennuksilla on akateeminen pohja, ja valmentajat ovat myös kirjoittaneet aiheesta tietokirjoja”, OP Kainuun toimitusjohtaja Teuvo Perätalo toteaa.
Perätalo oli jo aiemmin lukenut tunnejohtamisesta ja muillekin johtoryhmäläisille aihe oli tuttu.
Viidestä moduulista koostuva valmennus oli Perätalon mukaan innostava sekä hyvin fasilitoitu: kaikki uskalsivat heittäytyä mukaan.
Tunnetaidot arjen tasolle
Valmennuksesta jäi käteen lisääntynyt tietoisuus tunteiden vaikutuksesta johtamiseen sekä monta hyödyllistä arjen työkalua.
”Oli hienoa huomata, miten tunnetaitoja oli konseptoitu selkeiksi, opittaviksi taidoiksi. Esimerkiksi tunnepaljastus- ja miinanraivaustekniikat, hiljaisuuden opettelu, syväkiitoksen antaminen sekä 100-prosenttisen läsnäolon harjoittelu toivat tunnetaidot konkreettisesti arjessa sovellettaviksi taidoiksi”, Perätalo sanoo.
Tunnepaljastus sopii Perätalon mielestä loistavasti erilaisiin palavereihin ilmapiirin keventäjänä.
“Ilmapiiristä tulee ihmiskeskeinen ja lämpimämpi. Ihmiset ovat kiinnostuneempia asiasta, kun puhutaan myös tunteesta”, hän arvioi.
Miinanraivausta puolestaan voidaan käyttää, kun edessä on hankala tilanne. Tekniikka auttaa valmistamaan toista osapuolta mahdollisesti negatiiviseen asiaan
Rennompi olo johtoryhmässä
Valmennuksen myötä Perätalo arvioi johtoryhmätyöskentelyn muuttuneen. Ihmisillä on vapautuneempi ja rennompi olo, keskustelu on avoimempaa ja toista kunnioittavaa, vaikka samalla parannusehdotuksiakin uskalletaan esittää.
“Ilmapiiri vaikuttaa merkittävästi päätöksentekoon, sillä saavutamme monipuolisemman harkintakyvyn. Kaikki uskaltavat rohkeasti tuoda ajatuksiaan esille silloinkin, kun asia ei ole itselle erityisen läheinen”, Perätalo kiteyttää.
Terveiset muille: Kehittäkää tunnetaitoja kaikilla henkilöstön tasoilla
Perätalo suosittelee tunnetaitovalmennusta kaikille organisaatioille, joissa on ihmisiä johdettavana.
“Tunnetaitoja kannattaa kehittää kaikilla henkilöstön tasoilla – ei pelkästään päällikkötasolla. Näitä tekniikoita voi hyödyntää johtamisen ohella mainiosti myös perhe-elämässä.”