Meille Emergyllä on aina ollut tärkeää, että käyttämiemme valmennusmenetelmien vaikuttavuus on tieteellisesti tutkittu. Jo vuosina 2018–2020 toteutimme yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa Tunto-tutkimushankkeen, joka osoitti, että tunnetoimijuutta tukemalla voidaan edistää organisaation muutoksiin sitoutumista.
Miten tunteet kytkeytyvät organisaation muutoksiin?
Tämä kysymys oli lähtökohta työsuojelurahaston rahoittamalle ja Emergyn ja Jyväskylän yliopiston yhdessä toteuttamalle Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa -tutkimus- ja kehittämishankkeelle (Tunto-hanke) vuosina 2018–2020.
Hankkeen tarkoituksena oli syventää ymmärrystä ja tuottaa uutta tietoa siitä, mikä merkitys tunteilla on organisaatioiden muutoksissa.
Tarkemmin ottaen hankkeessa tutkittiin tunnetoimijuutta työssä, ja sitä, miten tunnetoimijuutta voidaan arvioida ja tukea.
Valmennukset tutkimuksen ytimessä
Tutkimuksen kohteena oli kaksi suomalaisyritystä, joissa oli tutkimuksen alkaessa toteutettu tai juuri meneillään monia rakenteellisia uudistuksia.
Emergy suunnitteli ja toteutti organisaatioissa tunnetaitovalmennuksia, joiden tavoitteena oli vahvistaa yritysten henkilöstön tunnetaitoja ja työpaikan tunneilmastoa.
Jyväskylän yliopiston tutkijat seurasivat, minkälaisia muutoksia valmennukset saivat aikaan. Samalla he kehittivät mittarin tunnetoimijuuden mittaamiseen.
Tunnetoimijuus-käsite syntyy
Tutkimushankkeen yhteydessä määriteltiin tunnetoimijuuden käsite.
Perinteisesti tunnetaitoja on tarkasteltu lähinnä yksilön ominaisuutena, mutta tunnetoimijuuden käsitteessä tunteisiin liittyvä osaaminen laajenee yksilöistä myös työyhteisön osaamiseksi ja toiminnaksi.
Tutkimushankkeessa luodun tarkan määritelmän mukaan ”tunnetoimijuus on tunteiden (omien ja muiden) tiedostamista, ymmärtämistä ja huomioonottamista sekä tunteisiin vaikuttamista organisaation käytänteissä, toiminnassa ja vuorovaikutuksessa.”
Jos haluat tietää tunnetoimijuudesta tarkemmin, katso kuvaamamme video.
Tunnetaidot ja muutos kuuluvat yhteen
Tunto-hanke pystyi osoittamaan, että tunnetoimijuus on myönteisesti yhteydessä tunnetason sitoutumiseen, muutoksen toteuttamiseen, työn imuun ja tunneilmaston kehittymiseen.
- Syvällisempi ymmärrys tunteiden kytkemisestä organisaation arkeen ja muutokseen tukee henkilöstöä ja johtoa muutosprosessissa.
- Tunteiden käsittely lisää työelämän laatua ja tuottavuutta.
- Mitä vahvemmaksi työntekijät kokivat omat tunnetaitonsa ja mitä enemmän he kertoivat pystyvänsä vaikuttamaan tunteisiin työssään, sitä paremmaksi he kokivat työpaikan tunneilmaston ja sitä korkeampaa heidän työn imunsa oli.
Tunto-hanketta seuranneessa TUNTO2-hankkeessa osoitettiin lisäksi, että tunnetaidoilla voidaan edistää myös strategian toimeenpanoa.
Emergy valmentaa tieteellisesti tutkituin opein
Olemme erikoistuneet tunnejohtamisen valmennukseen ja opetamme organisaatioita ottamaan tunnetaidot osaksi käytäntöjään.
Kansainvälisesti palkituissa valmennuksissamme käytämme Tunto-hankkeissa tuloksellisiksi todistettuja metodeja.