Moni meistä on ehtinyt jo lukuisia kertoja toivoa, että ”kunpa tämä poikkeustilanne olisi jo ohi ja voitaisiin palata normaaliin”. Itsekin tähän ajatukseen naivisti kesällä vielä uskoneena, jouduin syksyn tullen myöntämään karvaan pettymyksen: etätyöskentelystä on tullut uusi normaali eikä kukaan tiedä, miten kauan tämä vellova epävarmuus vielä jatkuu.
Pakotettu digiloikka herättää tunteita
”Tunnistin itsessäni jopa primitiivistä vihaa tilannetta kohtaan.”
Tunnistin itsessäni jopa primitiivistä vihaa tilannetta kohtaan: toiveeni ja todellisuus olivat täysin ristiriidassa. Huomasin myös, että koko koronakevään olin purrut hammasta, puskenut menemään selvitäkseni ja ylläpitääkseni edes jonkinlaista hallinnan ja autonomian tunnetta tilanteessa, jossa mikään ei ollut enää kuten ennen.
Työrintamalla pakotettu digiloikka ja uusien valmennuskonseptien kehittäminen syntyivät lopulta nopeasti ja ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, että joskus pakko on se paras motivaattori.
”Joskus pakko on paras motivaattori.”
Tosin samaan aikaan olin konemaisesti suorittamalla onnistunut myös huijaamaan itseäni ja painamaan voimakkaat surun, pelon, turhautumisen ja ahdistuksenkin tunteet pinnan alle. Nämä pandemian tunnemiinat olivat nyt syksyn kynnyksellä selkeästi puskemassa pintaan pettymykseni myötä.
Poikkeustilanteen jatkuminen herättää meissä monenlaisia tunteita ja pandemian tunnemiinoja saattaa ilmentyä eri tavoin monissa työyhteisöissä. Sekä esihenkilöt että työntekijät ovat olleet henkisesti kovilla: toiset ylikuormittuneina jaksamisensa äärirajoilla, toiset lamaantuneina työpaikkansa menettämisen pelosta. Ennen tiiviisti toiminut työyhteisö saattaa yhtäkkiä olla tilanteessa, jossa ei oikeastaan edes tiedetä, miten ihmisillä todellisuudessa menee.
Jokainen reagoi omalla tavallaan
Aiemmin asiakaskohtaamisista energisoituneet saattavat pohtia tosissaan työnsä merkityksellisyyttä, kun nämä aidot kohtaamiset ovatkin tätä nykyä pahimmillaan pelkkää ääntä luureissa. Toisaalta jollekin tämä etätyö on tuonut rauhaa jatkuvasta reissaamisesta ja joku on löytänyt uudenlaisen tekemisen otteen kun ei ole avokonttorin ääniä häiritsemässä.
Asiakkaiden ja tuttavien kanssa jutellessa on tullut näissäkin poikkeuksellisissa olosuhteissa todistettua todeksi: samoissa olosuhteissa me koemme hyvin erilaisia tunteita ja reagoimme myös jokainen omalla tavallamme. Poikkeustilanteen jatkuminen on toiselle helpotus ja toiselle suunnaton turhautumisen lähde.
Esihenkilöt ja työntekijät kaipaavat uudenlaisia keinoja
Tässä tilanteessa olemme havainneet, että moni esihenkilö kaipaa keinoja aktivoida ja seurata tiimiläisten suoriutumista ja samalla rakentaa mikromanageerauksen sijaan psykologista turvallisuutta tiimiin, kun emme olekaan fyysisesti samassa paikassa.
Ja toisaalta moni esihenkilö pohtii, miten ymmärtää yksilöiden käyttäytymistä ja miten siihen voi vaikuttaa arjen etäjohtamisessa. Entä miten pitää oma pää kylmänä haastavissa tilanteissa? Epävarmuus saattaa myös kärjistää persoonaeroja ja moni kaipaa konkreettisia keinoja juuri näiden pintaan pompahtavien ja vielä keväällä vaimennettujen pandemian tunnemiinojen purkamiseen ilman, että epävarmuus eskaloituu tiimin kriisiksi.
Tässä uudenlaisessa työympäristössä myös moni työntekijä kokee puutetta hallinnan tunteessaan. Stressaantunut mieli pahentaa tilannetta, kun tulkitsemme asioita tai toisten kommentteja mielessämme vielä negatiivisemmin kuin mitä todellisuus on. Yksilö erehtyy tällöin myös herkästi olettamaan, että on ajatustensa kanssa yksin.
”Stressaantunut mieli saa meidät tulkitsemaan asioita tai toisten kommentteja negatiivisemmin.”
Riittämättömyyden tunne valtaa mielen ja itsesyytökset lisäävät huonoa oloa. Työssä suoriutuminen heikkenee – tuntuu, että mikään ei oikein etene. Koronan nostaessa esiin täysin uudenlaisiakin pelkoja ja uhkakuvia maailman tilanteesta sekä työelämän jatkuvuudesta, henkilökohtaisen elämänhallinnan merkitys korostuu.
Mikä siis avuksi pandemian tunnemiinoihin? Tunteiden tukahduttaminen vie energiaa ja pitkään jatkuessaan vain pahentaa tilannetta. Tunteet on tunnistettava, myönnettävä todeksi, ilmaistava ja käsiteltävä rakentavasti. Tämä ei tarkoita, että voimakaskaan tunne olisi perustelu huonolle käytökselle, päinvastoin. Ensimmäinen askel myös työyhteisössä, on hyväksyä näiden erilaisten, voimakkaidenkin tunteiden olemassa olo ja alkaa puhua niistä niiden oikeilla nimillä. Tässä muutama apukysymys, joista voi olla apua niin itsellesi kuin tiimin kanssa keskusteltavaksi:
- Mitä tunteita olen pitänyt pinnan alla, jotka nyt alkavat nousta esiin?
- Millaisiin asioihin tai tilanteisiin nämä tunteet liittyvät?
- Miten nämä tunteet minuun vaikuttavat?
- Mitä voin / voimme oppia tästä jatkoon?
Tuntuuko sinusta, että teidän työyhteisössä tarvittaisiin keinoja uudenlaisessa ympäristössä toimimiseen?
Teemme räätälöityjä valmennuksia, joista esihenkilöt ja/tai työntekijät saavat konkreettisia työkaluja oman jaksamisensa ja työnsä tueksi. 100% osallistujista suosittelisi niitä eteenpäin. Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää.
ira@emergywork.com +358407200365
