
Tunneilmastoa johtamalla hyvinvointia ja työkykyä
Nykyaikainen tutkimus kertoo selvästi, että ihmisten kokemat tunteet vaikuttavat monin tavoin heidän työkykyynsä: energiatasoon, päätöksentekoon,
Nykyaikainen tutkimus kertoo selvästi, että ihmisten kokemat tunteet vaikuttavat monin tavoin heidän työkykyynsä: energiatasoon, päätöksentekoon,
Usein ajattelemme, että siirtämällä tunteet kylmästi sivuun suoriudumme paremmin työtehtävissämme, urheilussa tai jopa ihmissuhteissa. Todellisuudessa
Organisaatioiden toimintaa ja tunnelmaa on yritetty kuvata monenlaisin käsittein. Viisaampikin hämmentyy vaikeasti määrittyvien käsitteiden viidakossa.
Työpaikan tunneilmasto on noussut suosituksi puheenaiheeksi ja sehän on yksi meidänkin tunnetaitovalmennuksiemme pääteemoista. Millainen oikeastaan
Moni johtaja nimeää päätehtäväkseen tulosten toimittamisen: kate, tuottavuus, liikevaihto. ”Johdan täällä liiketoimintaa ja oletan että
Tiedät varmaan sen hetken kun tuntuu, että maailma pysähtyy. Ehkä olet kokenut sellaista äkillisen sairauden,
Palataan ajassa taaksepäin, vuoteen 2008. Suomalaiset voittivat sensaatiomaisesti pizzamestaruuden New Yorkin arvostetuilla Gastro-messuilla kyseisen vuoden
An Integrative Approach to Emotional Agency at Work (researchgate.net)
Emotional Agency at Work: The Development and Validation of a Measure | Frontiers in Education (frontiersin.org)
Emotional competence at work | Journal of Organizational Change Management (Emerald Insight)
TUNTO2 – Tunnetoimijuus strategian toteuttamisen tukena | Aalto-yliopisto