
“Paras matka, jolle olemme lähteneet – taakse ei ole katsomista”
Kun Mölnlycke vuonna 2019 aloitti yhteistyön Emergyn kanssa tunnetaitovalmennusten parissa, aiheesta ei vielä yritysmaailmassa paljoa
Kun Mölnlycke vuonna 2019 aloitti yhteistyön Emergyn kanssa tunnetaitovalmennusten parissa, aiheesta ei vielä yritysmaailmassa paljoa
Viime vuonna VTT halusi tukea uuden strategiansa toteuttamista ja johtamista kaikkien esihenkilöiden tunnetoimijuusvalmennuksella, Tunto2:lla. Nyt
Emergyn, Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä Tunto2-hankkeessa selvitetään voiko tunnetoimijuus eli tunteisiin liittyvä osaaminen ja
OP Kainuun hallintopäällikkö Marianne Eteläsaari osallistui Emergyn järjestämään johtoryhmävalmennukseen, jossa opeteltiin tunnistamaan ja hyödyntämään tunteita
OP Kainuun toimitusjohtaja, Teuvo Perätalo, kertoo että viime vuoden toimintasuunnitelmaan haluttiin nostaa tunnejohtaminen. Sopivaa valmennuksen
Emergyn, Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä Tunto2-hankkeessa selvitetään voiko tunnetoimijuus eli tunteisiin liittyvä osaaminen ja
Emergyn tunnetaitovalmentajat Ira Leppänen ja Jarkko Rantanen selvittävät yhdessä kolmen suomalaisen organisaation kanssa, miten tunnetaidoilla
Valmentajien mietteitä keväästä 2021 Tunto2-hanke on jatkoa Emergyn ja Jyväskylän Yliopiston yhteiselle Tunto-hankkeelle, jossa todettiin
”Ensiaskeleista ensimmäiselle sijalle, yksiön nurkasta keskelle kansanjuhlaa, omalta sohvalta yhteiseen pukuhuoneeseen, meitä ajaa se sama
An Integrative Approach to Emotional Agency at Work (researchgate.net)
Emotional Agency at Work: The Development and Validation of a Measure | Frontiers in Education (frontiersin.org)
Emotional competence at work | Journal of Organizational Change Management (Emerald Insight)
TUNTO2 – Tunnetoimijuus strategian toteuttamisen tukena | Aalto-yliopisto